osakesijoittaminen

Osakesijoittaminen aloittelijalle

“It’s not whether you’re right or wrong that’s important, but how much money you make when you’re right and how much you lose when you’re wrong”.

— George Soros

 

Kiinnostaako sinua osakesijoittaminen? Oletko kenties katsonut vastikään Wolf of Wall streetin tai tiedät tuttavasi vaurastuneen onnistuneilla osakekaupoilla? Oli syysi mikä tahansa, autamme sinut alkuun osakesijoittamisessa tämän artikkelin myötä. Tulemme kertomaan sinulle osakkeiden toimintaperiaatteista. Löydät tekstin lopusta vielä kokoelman usein kysyttyjä kysymyksiä, joista voi olla apua, jos jotakin jää vielä epäselväksi.

Mitä osakkeet ovat ja miksi niihin sijoittaminen kannattaa?

Lyhykäisyydessään osake on osuus osakeyhtiöstä. Osakkeen ostaja saa osakkeen omistuksen kautta tietynlaisia varallisuusoikeuksia, joista tärkein on oikeus tuotoista seurauksena maksettavaan osinkoon. Tämän lisäksi osakeomistus tuo osakkaalle päätösvaltaa osakeyhtiön yhtiökokouksessa osakkeiden määrän määräämässä suhteessa. Osake on siis arvopaperi, jolla voi käydä kauppaa, joka tapahtuu sijoitustarkoituksissa pääsääntöisesti pörssissä eli arvopaperien keskitetyllä kauppapaikalla.

Miten osakkeet toimivat?

Osakesijoitusmaailmassa osake on siis se yksikkö, jolla käydään kauppaa. Osakkeen arvo määräytyy sen kysynnän ja tarjonnan mukaan pörssissä, eli osakkeiden hinnat ovat alati kehittyviä. Tätä hinnan kehitystä seurataan pörssikursseilla tai osakekursseilla, joiden vaihtelut kertovat hinnan vaihtelusta: hinta voi pysyä ennallaan, nousta tai laskea. Sijoittaja pyrkii luonnollisesti omistamaan sellaisia osakkeita, joiden pörssikurssi ja siten arvon kehityksen suunta on nouseva. Tällöin osake tuottaa omistajalleen passiivista tuloa osinkojen muodossa sekä myyntihetkellä voittoa.

Osakesijoittaminen –  hyvät puolet?

Suorien osakesijoitusten hyötynä on laaja vaikutusvalta omiin sijoituksiinsa. Toisin kuin valmiiksi hajautettujen rahastojen tapauksessa, suorien osakkeiden tapauksessa valinnanvapaus on täysin sijoittajalla itsellään. Se mahdollistaa sijoittamisen itsensä kannalta kannattavimpiin ja kiinnostavimpiin yrityksiin, joihin voi myös halutessaan vaikuttaa yhtiökokouksissa. Valinnanvapaus tuo myös joustavuutta; osakesalkkuaan voi hallinnoida miten haluaa, ja myynnit ja ostot onnistuvat sijoittajan niin halutessaan vaikkapa elämäntilanteen niin vaatiessa. Suorien osakesijoitusten hyvät puolet pähkinänkuoressa ovat siis:

  • Valinnanvapaus
  • Vaikutusvalta yrityksiin, joissa osakeomistuksia
  • Vapaus hajauttaa salkku haluamallaan tavalla

Osakesijoittaminen –  huonot puolet?

Kuten kaikella tässä maailmassa, myös suoralla osakesijoittamisella on omat hyvät ja huonot puolensa. Niistä tärkein on korkean tuottopotentiaalin kääntöpuoli, suhteellisen korkea riski. Riskien merkitys korostuu etenkin aloittelijoiden tapauksessa: sijoittamisen alussa tietotaito voi olla vielä osin puutteellista, ja voi olla, että ensimmäisten sijoitusten aikana tulee otettua liian isoja riskejä, jotka johtavat tappioon. Tämä on erityisen haitallista siksi, että pahimmassa tapauksessa tämä latistaa sijoitusinnon kokonaan.

Suorien osakesijoitusten huonona puolena voidaan nähdä myös se vaivannäkö, joka onnistuneiden sijoitusten taustalla usein on. Koska olet itse oman salkkusi hoitaja ja vastaat sen hajautuksesta itse, tulee sinun tehdä tietoiset päätökset salkun osakkeista ja hajauttamisesta itse omaan tietotaitoosi nojaten. Suoriin osakkeisiin sijoittavan tulee siis itse selvittää osakkeiden hintojen kehityksen taustat ja osakeyhtiön tilanne sekä tulevaisuudennäkymät. Tämä vaatii aikaa ja vaivaa.

Osakesijoittamisen haasteena etenkin aloittelijoiden kannalta ovat myös siihen liittyvät kaupankäyntikulut, jotka korostuvat etenkin pienten sijoitussummien yhteydessä. Osakesijoittaminen kannattaa siis suuremmilla pääomilla. Kaupankäyntikulut eivät ole ainoa syy, miksi piensijoittaminen osakkeisiin ei välttämättä kannata; myös salkun hajauttamisen kannalta on fiksua ryhtyä osakesijoittajaksi siinä vaiheessa, kun lähtöinvestointi mahdollistaa riittävän laajan osakeskaalan salkun toteuttamisen. Lyhykäisyydessään suorien osakesijoitusten huonoja puolia ovat seuraavat:

  • Suoran osakesijoittamisen riski on keskimäärin esimerkiksi rahastoja korkeampi
  • Yrityksiin perehtyminen vaatii aikaa ja vaivaa
  • Vastuu hajauttamisesta itsellä
  • Korkeat kaupankäyntikulut pienten sijoitusten tapauksessa

Miten päästä alkuun osakesijoittamisessa?

Jotta pääsisit alkuun osakesijoittamisen parissa, tulemme kertomaan tärkeimpiä taustatietoja tähän sijoitusmuotoon liittyen. Tarjoamme myös vaiheittaisen ohjeen, jonka avulla pääset konkreettisesti alkuun osakesijoittamisessa.

Mitä kautta osakkeilla kannattaa käydä kauppaa?

Toisin kuin menneiden vuosikymmenten elokuvissa, asiakas ei enää soita kuhisevaan New Yorkin pörssiin osakeostoaan ilmoittaakseen, vaan kaikki onnistuu kätevästi verkossa. Ehkäpä jopa hieman liian kätevästi, sillä osakevälittäjien määrä on kasvanut niin suureksi, että aloittelijan voi olla vaikea päättää, minne osaketilinsä rekisteröisi. Sopivinta meklaripalvelua valitessaan huomiota kannattaa kiinnittää osakeostojen myynnin kuluihin, palvelun luotettavuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen sekä esimerkiksi kielivaihtoehtoihin, sillä ethän halua tehdä hutiostoksia vain sen takia, että ymmärsit jonkin sanan tai termin väärin. Ymmärrämme kyllä, jos kaikkien netin osakemyyjien läpikahlaaminen ei juuri nyt kiinnosta, ja siksi Finvesting on koonnut sinua varten listan täysin luotettavista toimijoista, joista voit valita suosikkisi omien kriteeriesi perusteella. Huomaathan, että toimijoita ei ole tietenkään listattu minkäänlaiseen parhausjärjestykseen.

  • Oman pankkisi sijoituspalvelut; Luotettavia osakevälittäjiä Suomessa toimivien pankkien tapauksessa ovat muun muassa Aktia, DanskeBank, Handelsbanken, Nordea ja OP. Kiinnitä kuitenkin huomiota vaihdannan kuluihin, ne voivat vaihdella paljonkin.
  • Nordnet: Pohjoismaiden suosituin osake- ja rahastovälittäjä, jolla on konttorinsa myös Helsingissä.
  • Degiro: Hollantilaislähtöinen, vuodesta 2013 toiminut osake- ja rahastosijoitusvälittäjä. Palvelu on saatavilla myös suomenkielisenä.
  • eToro: Globaali, vuodesta 2007 toiminut sijoitusvälittäjä, joka tarjoaa palvelunsa myös suomeksi.
  • Plus500: Israelista käsin toimiva vuodesta 2008 toiminut yritys, joka tarjoaa CFD-kauppaa, myös suomen kielellä. Todellinen CFD-kauppa sopii vain kokeneille kauppiaille. Aloittelijat voivat käydä kauppaa ilman riskiä ilmaisella demotilillä (76.4 % piensijoittajien CFD-tileistä menettää rahaa.)

Tuottoisan osakkeen valinta

Mihin sijoittaa 2021? Mikä osake kannattaa ostaa ja mikä jättää ostamatta? Mitkä ovat ne pomminvarmat tulevaisuuden osakkeet, joilla tuotto on taattu? Ostaisinko Applen osakkeita vai kenties Amazon-osakkeita? Näihin vastauksiin tarkasti vastaaminen edellyttäisi kristallipalloa ja ennustajan kykyjä, joita meillä ei valitettavasti ole. Voimme kuitenkin antaa vinkkejä, joiden avulla pääset arvioimaan, minkä osakkeen ostaminen kannattaa ja minkä ei.

Jotta osakekaupat onnistuvat, tulee sijoittajalla olla riittävät taustatiedot yrityksestä. Ensimmäiseksi sijoittajan tulee selvittää yrityksen perustiedot, kuten millä toimialalla se toimii, mikä toimialan tilanne tällä hetkellä on ja millaiset sen näkymät ovat. Ovatko sen markkinat mahdollisesti supistumassa tai kasvamassa? Mitkä tekijät voisivat näihin ilmiöihin vaikuttaa?

Jos yrityksen tilanne ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat valoisilta, tulee sijoittajan seuraavaksi arvioida yrityksen taloudellista tilannetta, joka vaatii tutkimusmatkaa sekä yrityksen menneisyyteen että tulevaisuuteen. Yrityksen liikevaihtoa ja tuloskehitystä kannattaa tarkastella esimerkiksi viiden vuoden aikajänteellä, eikä vain yhden kvartaalin perusteella. Ovatko pörssikurssit olleet selkeästi nousu- tai laskusuhdanteisia vai vakaita? Onko vaihtelua ollut paljon? Mikä on liikevoiton prosentuaalinen osuus? Kuinka paljon mahdolliseen tuottoon vaikuttaa esimerkiksi yrityksen velkataakka? Mikä on velan suhde yrityksen pääomaan?

Selvitä, millä tasolla osingot ovat viime vuosina olleet, tarkastelujaksoksi voi rajata esimerkiksi viidestä kymmeneen vuotta. Miten osinkotuottoprosentti heijastuu pörssin keskiarvoon, joka on n. 4%? Mikä on ollut osakkeen hinta per tulos -arvo (P/E, eli price to earnings)? P/E-luku, joka tunnetaan myös nimellä voittokerroin, suhteuttaa osakkeen hinnan ja osakekohtaisen tuloksen toisiinsa osakkeen arvon määrittämiseksi. Voit asettaa itsellesi esimerkiksi jonkin tietyn P/E-raja-arvon, jonka mukaan päätät, sijoitatko kyseiseen osakkeeseen vai et.

Arvioi, onko yrityksessä jotakin ainutlaatuista, joka voisi näkyä osakkeen hinnankehityksessä esimerkiksi mahdollisen kilpailuedun muodossa? Onko alalla esimerkiksi kilpailua rajaavia tekijöitä kuten patentteja vai onko kyseessä muuten vain erinomainen innovaatio? Koska yrityksen tilannetta ja osakkeiden hinnan kehittymistä voi arvioida hyvin monella tavalla, ovat edellä mainitut näkökulmat vain esimerkkejä erilaisista näkökulmista. Lyhykäisyydessään voit tutustua yrityksen osakkeiden hintojenkehityksen odotuksiin seuraavan tarkistuslistan avulla, mutta huomaathan, että nämäkään kohdat eivät välttämättä yksinään riitä kokonaisvaltaisen yleiskuvan kartuttamiseksi yrityksestä.

  • Toimiala ja sen näkymät, markkinoiden suuruus
  • Yrityksen taloudellinen tilanne
  • Osingonmaksukyky
  • Osakkeen hinta per tulos (P/E)
  • Kilpailuetu

Hajauttaminen

Suorien osakekauppojen tapauksessa sijoittaja on siis itse vastuussa salkkunsa hajauttamisesta. Olemme jo varmasti toistaneet itseämme tämän kirjoituksen aikana jo moneen kertaan hajauttamiseen liittyen, mutta syy tälle on hyvin yksinkertainen: osakkeiden hajauttaminen on todella tärkeää, sillä se madaltaa sijoitusten kokonaisriskiä. Rautalangasta väännettynä tämä tarkoittaa sitä, että mitä laajempi osakeportfolio sijoittajalla on, sitä vähemmän rahaa hän todennäköisesti menettää sijoittamisen riskien myötä. Sijoittamiseen liittyy aina riskinsä ja suorien osakkeiden tapauksessa riski on jo kohtalainen. Sijoitathan osakkeisiin vain rahalla, jota et tarvitse päivittäisiin kuluihisi. Suoraa osakesijoittamista vähempiriskisempiä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi osakkeista koostuvat rahastot, joilla kaupankäynti tapahtuu hyvin samalla tavalla kuin osakkeiden tapauksessa riskin ollessa matalampi. Pääset Finvesting.net-sivuillamme lukemaan halutessasi lisää myös pörssilistatuista rahastoista.

Osakkeilla kaupan käyminen vaihe vaiheelta

Olet siis kiinnostunut käymään kauppaa osakkeilla. Pääset seuraavien vaiheiden kautta kartalle siitä, miten ensimmäiset kaupan käynnit osakkeilla käytännössä onnistuu.

  1. Saavuta riittävät pohjatiedot suoriin osakesijoituksiin liittyen esimerkiksi tämä artikkeli läpi lukemalla ja täydennä osaamistasi esimerkiksi alan kirjallisuutta ja mediaa seuraamalla tai sijoituspalvelun asiakaspalvelua jututtamalla.
  2. Tee sijoitussuunnitelma. Millä summalla lähdet hommaa kokeilemaan? Miten aiot hajauttaa salkkusi? Kuinka suuren osuuden salkustasi haluat suorien osakesijoitusten kattavan? Täydennätkö niitä rahasto-osuuksilla? Aiotko ryhtyä säännölliseksi osakesäästäjäksi?
  3. Avaa käyttäjätunnus sinua kiinnostavaan, laadukkaaseen ja edulliseen osakesijoittamisen mahdollistavaan palveluun. Jotta valinta osuu oikeaan, lue lisää eri tarjoajista, joita listasimme aiemmin. Kiinnitä huomiota vaihdannan kuluihin etenkin omassa hintahaarukassasi (joidenkin palvelujen hinnat pienille sijoituserille ovat suuria). Suosittelemme sinua avaamaan osakesäästötilin, sillä tällainen tili mahdollistaa osakkeiden vaihdannan niin, ettei välittömiä verovaikutuksia koidu, eli käytännössä veroa ei tarvitse maksaa joka käänteessä vaihdannan selkeyttämiseksi.
  4. Kartoita mihin osakkeisiin haluat sijoittaa. Tämä vaihe on onnistuneiden osakekauppojen kannalta tärkein. Tutustu osakkeen taustalla toimivaan yritykseen tämän artikkelin ohjeiden mukaisesti, jotta olet kartalla osakkeen hinnan kehityksestä ja tuottopotentiaalista.
  5. Käy kauppaa. Tässä vaiheessa sinun tulee syöttää se osakemäärä, jolla haluat käydä kauppaa. Tunnistat valitsemasi rahaston sen kirjainsymbolista. Se kannattaa tarkastaa muutamaan kertaan aivan varmuuden vuoksi ennen kaupankäynnin päättämistä, sillä näppäilyvirhe tässä vaiheessa voi olla kriittinen.
  6. Suuntaa ajatuksesi kohti osakesalkkusi hajauttamista ja mieti, mitkä osakkeet tai muut sijoitusmuodot stabiloisivat sijoitussalkkuasi.
  7. Onnittelut, olet juuri käynyt kauppaa osakkeilla ensimmäistä kertaa! Nyt on hyvä hetki miettiä omaa pitkän tähtäimen sijoittamissuunnitelmaa; miten tästä eteenpäin? Minkälaisilla summilla haluan jatkaa sijoittamista vaikkapa kuukaudessa?

Aloittelijaystävällinen tapa sijoittaa osakkeisiin

Mikäli osakesijoittaminen tuntuu vielä toistaiseksi liian suurelta harppaukselta sijoittamisen maailmaan, on tarjolla myös vaihtoehtoja pehmeämpään (eli matalariskisempään ja helpompaan) laskuun sijoittamisen saralla. Tämä onnistuu käytännössä erilaisiin rahastoihin sijoittamalla. Rahastot koostuvat esimerkiksi osakkeista, ja pörssilistattujen rahastojen tapauksessa niiden kaupankäynti pörssissä on hyvin samanlaista kuin yksittäisten osakkeiden tapauksessa. Voit siis harjoitella sijoittamista ennen suoriin osakkeisiin sijoittamista ostamalla itsellesi rahasto-osuuksia, jotka siis koostuvat osakkeista, mutta ulkoistat niiden hallinnan rahaston salkunhoitajalle. Tällöin riskit laskevat, tosin kolikon kääntöpuolena myös optimituotto on matalampi.

Finvesting toivottaa sinulle antoisia ja vauraita hetkiä osakesijoittamisen parissa! Sijoittamisen aloittaminen kannattaa ennemmin tänään kuin huomenna! Mikäli sinua kiinnostaa lukea muista sijoitusatavoista sekä sijoittamisesta yleensä, nettisivumme sisällöstä voi olla sinulle apua matkan varrella.

UKK

Kumpaan kannattaa ensin sijoittaa: osakkeisiin vai rahastoihin?

Tämä riippuu sijoittajatyypistä. Moni aloittelija lähtee liikkeelle rahastosijoittamisesta, sillä se on parhaimmillaan vähempiriskisempää ja vaatii vähemmän taustaselvitystyötä. Voit siis valita jomman kumman tai molemmat.

Mistä saan yrityksen ajantasaiset tiedot osakkeen ostopäätöstä varten?

Sijoituspalveluita tarjoavat yritykset tarjoavat nettisivuillaan perustiedot yrityksistä esimerkiksi osavuosikatsauksien pohjalta. Yrityksiin kannattaa kuitenkin tutustua tarvittaessa myös suoraan pitemmän aikavälin tuloskäsityksen muodostamiseksi, jolloin tietoa kannattaa etsiä myös muista lähteistä tai suoraan yritykseltä.

Miten osakkeita verotetaan?

Osakkeiden verotus vaihtelee hieman riippuen siitä, missä ja miten osakkeita myydään. Osakkeista veronalaista tuloa ovat sekä osingot, että myyntivoitot, joista maksetaan pääomatulonveroa. Osakkeiden vaihdantapalveluksi kannattaa valita sellainen, joka tarjoaa verotehokkaan osakesäästötilin.

Mikä on osakesäästötili?

Osakesäästötili on tili, joka mahdollistaa sekä kotimaisten, että ulkomaisten yritysten pörssilistattujen osakkeiden ostamisen ja myymisen ilman välittömiä verovaikutuksia. Osakesäästötili kannattaa sen verotehokkuuden vuoksi.

Mitä tarkoittaa korkoa korolle -ilmiö?

Korkoa korolle tarkoittaa, että sijoittamasi pääoman korot kasvavat korkoa alkupääoman lisäksi.

Tee vuodesta 2021 osakesijoittamisen vuosi

Finvesting-tiimimme toivottaa sinulle onnekasta ja taloudellisesti suotuisaa vuotta 2021 sijoittamisen parissa. Sijoittaminen kannattaa aloittaa heti kun mahdollista. Osakesijoittaminen on erinomainen tapa aloittaa sijoittaminen tai laajentaa jo olevaa sijoitussalkkua. Mitä siis vielä odotat?