Miten sähkön hinta muodostuu sähkömarkkinoilla?

Sähkön hinnan muodostuminen sähkömarkkinoilla on puhuttanut monia nyt varsinkin kun talvi lähestyy tuloaan. Myös se on puhuttanut, vetävätkö sähköyhtiöt oikeasti välistä pitämällä sähkön hintoja tarkoituksella korkealla vain saadakseen enemmän voittoja ja sitä kautta hyötyä taloudellisesti. Tällaisesta ei kuitenkaan ole näyttöä.

Jotta ymmärtää sähkön hinnan rakenteen, on parasta perehtyä sen eri osa-alueisiin sekä siihen, mikä vaikuttaa mihinkin sekä millä tavoin.

Sähkönsiirto

Yksi osa sähkölaskua tarkastellessa on sähkönsiirtoon liittyvä maksu, joka kattaa noin 34 prosentti eli vajaa kolmasosan sähkölaskun loppusummasta. Se on sähköenergian siirtämistä sähköntuottajalta sen käyttäjille, joita ovat esimerkiksi kotitaloudet ja yritykset.

Voimalaitoksista sähkö siirretään sähköverkkoon ja niistä vastaavat aina paikalliset sähköverkkoyhtiöt. Myös sähkönsiirron hinta on ollut nousussa vuoden 2022 aikana, sillä niiden hinnoitteluissa on huomattavia eroja eri paikkakuntien välillä.

Omakotiliitto teki vertailun eri kaupunkien sähkönverkkoyhtiöistä ja eroa sähkönsiirrossa on ollut jopa 35 euroa kuukautta kohden.

Verot (sähkövero ja arvonlisävero)

Sähköveroa maksetaan sähkön kulutuksen mukaan. Sähköverkkoyhtiö hoitaa sähköveron laskuttamisesta.

Sen sijaan taas arvonlisäveron hintalappu näkyy kokonaissummasta eli sähkönsiirrosta, sähköenergiasta sekä sähköverosta.Verojen osuus koko sähkölaskusta on noin 30 prosenttia eli vajaa kolmannes. 

Sähkövero maksetaan siis suoraan valtiolle, mutta sähkönjakelijat nappaavat summan suoraan asiakkailtaan. Tämä helpottaa kuluttajien ja yrityksien sähkötarjouksien hahmottamista ja asia hoituu kätevästi laskun yhteydessä.

Sähköenergia

Sähköenergia on sähkön kokonaishinnan kolmas palikka, johon kuluttaja pystyy itse eniten vaikuttamaan. Varsinkin sähkön spot-hinnan kallistuminen on ajanut talouksia miettimään sitä, onko pörssisähkösopimus vai kiinteä sähkösopimus parempi laskutustapa kallistuneelle sähkölle juuri omassa tilanteessa.

Koska sähkön markkinahinta on poikkeuksellisen korkealla, on se lisännyt epävarmuutta myös sähköyhtiöissä. Tämäkin heijastuu korkeina kiinteinä hintoina sekä kysymysmerkkinä tulevaisuuden varalle.

Kun sähkön kysyntä on kasvanut – on se vaikuttanut monien eri muidenkin seikkojen tavoin sähkön pörssisähkön kallistumiseen. Sähköenergiasopimuksilla pystyy siltikin edelleen hieman pelaamaan sitä, millainen hintalappu omaan sähkölaskuun kokonaisuudessaan muodostuu muidenkin sähkön hintaan vaikuttavien seikkojen ohella.

Sähkön hinta yhä nousukiidossa

Sähkön hinta on yhä nousussa joulua kohti. Tähän vaikuttavat monet tekijät ja näistä suurimpana vaikuttavat esimerkiksi vesivarantojen määrä, öljyn ja kaasun hinnat, sääolosuhteet, päästöoikeuksien jakaminen sekä myyminen, sähkön kuluttaminen ja ydinvoimatuotanto sekä sen määrä. 

Koska Ukrainan sota näyttää yhä jatkuvan, ei hintojen laskuun ole vielä ainakaan ole näkyvissä muutoksia. On kuitenkin uskottu, että hinta laskisi viimeistään kevättä 2023 kohti mentäessä.

Tästäkään ei kuitenkaan ole selkeää varmuutta, mutta sähkön tarve kesää kohti ja lämpötilojen noustessa vähentyy, mikä osaltaan vaikuttaa sen hintoihin.

Kiinnostus omaan energiankulutukseen on kasvanut

Kiinnostus omaan, henkilökohtaiseen energiankulutukseen on ollut todella valtaisaa ja se on huomattu paitsi tiedon jakamisessa, myös mediassa esille nousseissa ratkaisuissa.

Ihmiset ovat tehneet kekseliäitä patentteja sen suhteen, että esimerkiksi pörssisähkön alaisena olevat kotitaloudet voivat hyödyntää kodinkoneiden käyttöä aina sähkön hinnan alhaisimmassa vaiheessa.

Sähköyhtiöt ovat huomanneet, että olipa sähkösopimus minkälainen tahansa, on kuluttajien sähkötietoisuus kasvanut todella paljon. Myös puiden lämmitys takoissa ja tietoinen energian säästäminen on näkynyt niin ilmanlaadussa, kuin netin keskustelupalstoilla.

Onkin toisaalta hyvä, etteivät ihmiset ota sähköä enää niin itsestäänselvyytenä, vaan sitä arvostetaan. Voi nimittäin olla, että ajoittain sähköä ei jatkossakaan tule saamaan yhtä helposti tai halvalla, mitä aikaisemmin ja on hyvä osata reagoida tilanteen vaatimalla tavalla. Ihmisiä kannusetaankin yhä energiatietoisempaan käyttäytymiseen – sillä se on meidän kaikkien etu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *