Onko osakesijoittaminen kasinopelaamista?

Sijoittaminen on nykypäivän trendi. Yhä useampi suomalainen on ymmärtänyt sijoittamisen merkityksen oman varallisuutensa kartoittamisessa. Sortter Oy:n vuonna 2021 teettämän kyselyn mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista sijoittaa osakkeisiin tai rahastoihin. Sijoittaminen voi olla erittäin kannattavaa, vaikka kuukausittainen sijoituksiin suunnattu summa olisi pieni. Etenkin pitkän aikavälin osakesijoittaminen voi tarjota sijoittajalle runsaita tuottoja. Osakesijoittaminen tarkoittaa pörssissä tapahtuvaa listattujen yhtiöiden osakkeiden ostamista sekä myymistä. Sijoittaminen vaatii pääsääntöisesti aikaa, yleensä tuottoja syntyy vasta vuosien kuluttua. Poikkeuksena tähän ovat sijoitusammattilaiset, joiden sijoitussalkusta löytyy paljon muutakin kuin sen hetken suosituimmat osakkeet.

Onko osakesijoittaminen uhkapelaamista?

Sijoittaminen on aina myös riski. Joku voisi verrata osakesijoittamista esimerkiksi kasinopelaamiseen, jossa pelaajalla tiedetään olevan aina suuri riski hävitä peliin asettamansa panokset. Verrattaessa 95 prosentin keksimääräiseen kolikkopelien palautukseen, on osakesijoittamisen keskimääräinen palautusprosentti kuitenkin noin 107 prosenttia.

Sijoittaessaan osakkeisiin, sijoittaja ottaa samalla riskin osakkeen arvon mahdollisesta laskusta. Näin ollen sijoittajan on aina mahdollista myös menettää osakkeeseen sijoittamansa rahat. Samalla kuin pelaamisen helppous ja mahdolliset suuret voitot vetävät puoleensa yhä useampia kasinopelaajia, myös osakesijoittamisen mahdollistuminen kaiken kansan keskuuteen, sekä sijoitusten runsaat tuotot, houkuttavat jatkuvasti yhä useampia avaamaan oman sijoitussalkun. Sekä osakesijoittamisessa, kuin myös kasinon pelaamisessa, suuremmat panokset takaavat voiton kohdalle osuessa myös huomattavasti tuntuvammat tuotot. Samalla myös riski kasvaa: Mitä suuremman riskin osakkeeseen sijoittaa, tai mitä suuremmalla panoksella kasinoa pelaa, sitä suurempi on myös riski menettää rahansa. 

Kohteen valinta on tärkeää

Osakesijoittamisessa suurinta päänvaivaa tuottaa osakkeiden valinta omaan osakesalkkuun. Mikäli osakkeita lähtee valitsemaan omaan salkkuunsa sieltä täältä täysin asiaan perehtymättä, muuttuu sijoittaminen helposti ”arpapeliksi”. Hajauttaminen on osakesijoittajan tärkein valttikortti. Hajauttamisen avulla sijoittajan on mahdollista tasata sijoittamiseen kuuluvia riskejä. Hajauttaminen tarkoittaa useiden eri osakkeiden ostamista. Näin ollen yksittäisen osakkeen arvon romahdus ei romahduta koko osakesalkkua saman tien miinukselle. Samaan aikaan kun toisen osakkeen arvo laskee, voi toisen osakkeen arvo olla huimassa nousussa, eli osakkeiden muutokset kompensoivat salkun arvoa. Tämän vuoksi rahastoihin sijoittaminen on usein helpoin vaihtoehto aloittelevalle sijoittajalle. Myös ajallinen hajautus esimerkiksi kuukausisäästämisen muodossa, on suositeltavaa.

Kuten osakesijoittamisessa, myös netin uhkapeleissä, kohteen valinta on tärkeää. Pelaajan on tärkeää löytää omiin tarpeisiinsa sopiva, runsaita etuja tarjoava, turvallinen, pelilisenssin alla toimiva pelisivusto. Erilaisia kasinosivustoja on valtavasti tarjolla. Pelaajan voi olla viisainta turvautua erilaisiin vertailusivustoihin, sekä lukea arvosteluita valitessaan itselleen sopivaa pelisivustoa. Erilaiset listaus- ja vertailusivustot tarjoavat pelaajalle runsaasti tietoa eri peleistä. Pelaaja voi löytää esimerkiksi peliarvosteluita ja omiin tarpeisiinsa parhaat netti kasinot Kasinopartio sivulta.

Valitessaan itselleen sopivaa pelisivustoa, kanttaa pelaajan pelivalikoiman lisäksi kiinnittää erityistä huomiota eri sivustojen etuuksiin. Usein perinteiset kasinot tarjoavat pikakasinoita enemmän erilaisia etuuksia. Moni haluaa pelata uskollisesti tutulla sivustolla. Osa sivustoista tarjoaa uskollisille, pitkäaikaisille pelaajilleen tutuvia etuja. Tämä voikin olla järkevää, jos vain löytää itselleen luottosivuston. Myös esimerkiksi ETA-lisenssiin kannattaa kiinnittää huomiota, mikäli mielii verovapaita kotiutuksia. 

Toisinaan, samoin kuin osakesijoittamisessa, hajauttaminen voi olla kannattavaa. Uusille pelisivustoille rekisteröityminen mahdollistaa usein uuden jäsenen bonukset sekä ilmaiskierrokset, joita pelaajan kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Pelaaja voi eri pelisivustoilla pelatessaan hyödyntää myös eri valuutoilla pelaamista. Kryptovaluutalla pelaaminen voi sen äkillisten arvonmuutosten vuoksi olla riskialtista. Toisaalta kryptoilla pelaaminen mahdollistaa parhaassa tapauksessa myös tuottojen äkillisen arvonnousun, mikä lisää pelaamisen houkuttelevuutta. Kryptoilla pelaaminen tarjoaa pelaajalle enemmän riskejä, jonka vuoksi tavallisella valuutalla pelaaminen sen lisänä, voisi tasoittaa tuottojen menettämisen riskiä.

Vaikka pääosin sattumaan perustuva kasinopelaaminen tarjoaa mahdollisuuksia suuriin voittoihin, on pitkäaikainen ja hyvin harkittu osakesäästäminen huomattavasti viisaampi ja turvallisempi vaihtoehto oman varallisuutensa kartoittamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *